Polttarireissulta tullessa oli olo mitä kamalin fyysisesti. Olin tosi turvoksissa, närästi ja maha tuntui siltä ettei se olisi toiminut vuosiin. Kuulin maksani huutavan armoa jatkuvasti. Jos neljän päivän ajan juo alkoholia, stressaa, ei liiku ja syö epäsäännöllisesti niin pääsee todennäkösesti tähän tilaan.
Oon aikasemmin kokeillut muutamaa muuta kuuria, jotka on ollut nestemäisessä muodossa niin tällä kertaa päädyin tälläseen jauheeseen. Toki tärkein syy tais olla vaan se, että tää oli tarjouksessa. Sekotin jauheen ohjeen mukaan, muistaakseni join sitä kaks kertaa päivässä veteen sekoitettuna. Maistuu sahanpurulle johon on laitettu hammastahnaa, eli ei siis mitään herkkua.
Koska miun oli tarkotus aloittaa tästä elämänmuutos, niin halusin tehdä tän vähän paremmin kuin vain juomalla jotain litkua. Ohjeina sovelsin ohjeita täältä ja tätä, surffailin muutenkin pitkin ja poikin nettiä ja sieltä löyty vaikka mitä vinkkejä. Periaatteessa söin aikalailla niinkun nytkin, tosin söin lähinnä kasvista ja paljon tonnikalaa. En käyttänyt ollenkaan alkoholia, enkä juonut limpparia tms hiilihapollista. En oikeestaan käyttänyt maitotuotteita, enkä mitään mikä oli maustettu esim aspartaamilla. No ylipäätänsä pyrin syömään kaiken mahollisimman puhtaasti ja luonnonmukasesti. Ja join paaaaljon vettä, sekä vihreetä teetä ja rooibosia.
Nyt jos tekisin saman jutun jostain syystä, niin en ostaisi mitään litkuja. Joisin teetä ja vettä paljon. Aloittaisin projektin päivän juomalla tyhjään mahaan paaljon tota rooibosta ja söisin kasviksia sekä hedelmiä paljon. En usko noihin puhdistuslitkujuttuihin kyllä yhtään enää. Luulisin, että vaikka viikon tollanen raakaruokapläjäys tekisi saman, tai varmaan vielä paremmankin, lopputuloksen kuin noiden juomien juominen.
kuvat ja täältä




nam, hiukan tekee mieli noita marjoja ja hetelmiä!
VastaaPoistaniiii, tollanen aamupalaks aina!Namnnamnam
VastaaPoista