Vanha ystäväni kesäpöhö

Tavattiiin kesäpöhön kanssa taas.. Eihän se toki mikään yllätys ollut, mutta ai että kun turhauttaa! Olin kesälomalla 2vkoa juhannuksesta alkaen ja annoin itselleni luvan höllätä. Katson arkena tarkkaan mitä pistän suuhuni ja liikun vähintään 2h päivässä (reippaat lenkit koirien kanssa), mutta kun loma alkoi etelän reissulla niin arvaahan sen miten siinä käy. Paino ei niinkään reissun aikana noussut, mutta huonot elämäntavat jäi päälle. Asenteeni on monessa asiassa, myös syömisessä:Mielummin överit kuin vajarit. Ja niitä vajareita ei kauheasti ole heinäkuussa näkynyt, övereitä sen sijaan senkin edestä.

Rakastan syömistä. Enkä ole edelleenkään 28vuoden eloni aikana oppinut sitä, ettei ruoka lopu syömällä ja että ähkystä seuraa paha olo. Kerrasta toiseen valitan läheisilleni ähkyn aiheuttamaa oksettavaa oloa.
Arkena pystyn töissä estämään useimmiten ähkyä,sekä napostelua, kieltäytymällä ylimääräisistä herkuista ja pakkaamalla mukaan SOPIVAT eväät. Kotona onnistumisen salaisuus on siinä, ettei kaapistani vain löydy mitään turhan houkuttelevaa. Kun jääkaapissa on rahkaa ja kananmunia, niin silloin tulee syötyä rahkaa ja kananmunia. Aika hyvin pystyn välttämään mieliteot, kun niiden toteutus vaatisi kaupassa käyntiä. Tällä hetkellä toki kaapistani löytyy esim lempparisuklaatani,sekä mm taateleita joita rakastan, mutta hienosti olen niistä pysynyt erossa.

Ongelma ei niinkään ole siis arjessa, mutta.. Viime viikolla mökillä, sisareni oli tehnyt älyttömän hyvää (perus) lihamakaroonilaatikkoa. Söin sitä aivan hirveesti! Löysin vielä karkkeja- joista en oikeestaan edes välitä, mutta söin kaiken mitä eteeni sain. Sama meininki jatkui sunnuntai aamuun.  Ja hyi yök mikä olo kun pääsin kotiin.  Ja hyi yök miten korkealle oli painon lukema noussut. Olen kesän aikana lopettanut painon tarkkailun, eikä siis oikeestaan tietoa miten nopeasti paino on noussut. Mutta eniten ahdistaa vararengas joka on kuin varkain kertynyt ahkerasti treenamani keskivartalon päälle.

Nyt olenkin koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Olen syönyt tarkkaan harkiten ja terveellisesti, hyvällä ateriarytmillä. Olen käynyt tällä viikolla jopa pitkästä aikaa juoksemassa!! Koirani söi sykemittarini kellon (niiii-iiinpä....) joten juoksemisen suorittaminen on tällä hetkellä vaikeampaa. Toki kun on pari kuukautta juoksematta ja muutenkin harrastaa vain vähän aerobista liikuntaa niiin, ehkä se suorittaminen ja ajan tuijottelu olisikin aika typerää. Juoksu kuitenkin maistui hyvälle pitkästä aikaa! Poissa oli tavoitteellisuus, en edes tiedä kuinka pitkän lenkin tein ja kauan siinä meni. Ainoa mitä kuuntelin oli oma fiilis ja juoksutuntuma. Ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Mahtavaa!

Nuorempi veljeni (liikuntaneuvoja ja melkein valmis valmentaja) teki uuden saliohjelman minulle, jota olen nyt tämän viikon päässyt tekemään. Tein edellistä ohjelmaa, jonka siis salini PT teki liittymisen yhteydessä, aivan liian pitkään. Ohjelma kyllä siis oikein hyvä, mutta kyllä siitä into hävisi kun sitä muutaman kuukauden väänsi viikosta toiseen. Nyt on uusi kolmijakoinen ohjelma! Kaksi ensimmäistä päivää olen jo tehnyt kertaalleen läpi, mutta kolmas päivä pääsee tänään testiin! Uuden ohjelman aloittaminen on samalla ärsyttävää ja jännittävää! On kivaa kun pääsee tekemään uusia liikkeitä ja löytämään uusia lihaksia. On myös älyttömän turhauttavaa huomata jälleen kerran, miten vähän sitä lihaskuntoa oikeesti onkaan esim yläkropassa. Turhauttaa myös etsiä sopivia aloituspainoja ja aloittaa kaikki taas jälleen alusta... Veljeni siis päätti minulle liikkeet ja sarjat, mutta kun ei aikatauluihin saatu sopimaan yhteistä salitreeniä niin koitan itse löytää sopivat painot..