Oon myös alkanut miettimään, josko lähtisin vielä ennen talvea juoksemaan puolimaratonin. Toisaalta on ollut nyt kiva juosta ilman mitään tavoitetta, tai no kokoajanhan tavoittelen sitä painonpudotusta ja kiinteytymistä mutta.. konkreettisempaa tavoitetta.
Ruokavalio on pitkälti saanut normalisoitua. Kasvisten määrän olen pyrkinyt pitämään suurena ja napostelun aterioiden välillä minimissä. Olen yrittänyt ohjata ajatustani siihen, että ruoka on polttoainettani eikä esim palkitsemistani. Annoskoot ovat olleet eniten tarkkailuni alla, sekä se etten syö itseäni ähkyyn vaan sopivasti täyteen. Toki olen myös pyrkinyt siihen, että joka aterialta löytyy protskua. Ostin myös piiitkästä aikaa itsellenki leipää! Mahdottoman hieno juttu, eikö :D Olen nimittäin himoinnut ruisleipää ja näkkäriä ihan hillittömästi viime aikoina. Ja toisaalta, se toimii hyvin esim kahvin kanssa herkkuhimoon. Mielummin pala näkkäriä kahvin kanssa, kuin protskupatukka tai esim suklaata.
Eilen kävin ystäväni luona kylässä, jossa oli tarjolla mm pitsaa ja herkkumarjapiirakkaa. Söin vähän, mutta pidin kyllä ajatukset tiukasti tavoitteessa. Olin syönyt kotona kunnolla ennen lähtöä, joten nälänkään takia ns kone ei lähtenyt keulimaan. Pyrin kuitenkin löytämään mahdollisimman normaalin tasapainon, enkä usko löytäväni sitä kieltäytymällä kaikesta sellaisesta mitä himoitsen. Mielummin pala suklaata silloin tällöin, kuin niin että joku päivä vedän hirveät suklaaöverit kun olen koittanut kieltäytyä siitä pari viikkoa täysin. Toki tarjolla oli myös alkoholia, josta ansioituneesti kieltäydyin kohteliaasti. Sain myös itseni lähtemään baariin- mikä siis on vain hyvä asia. Toivon nimittäin saavani itseni liikkeelle ja näkemään ystäviäni, siitäkin huolimatta että korkki on pistetty kiinni. Sehän oli vielä kaiken lisäksi mahtavaa! Aamulla pystyi lähtemään lenkille, eikä päivä mennyt yhtään pelastusarmeijalle!
Väsymyskin helpottanut vlopun aikana, kun olen eilen ja tänään ottanut pienet päikkärit :) Tälläistä rytmiä kun voisi elää arkenakin: aamulenkki,aamupala, päiväuni,urheilua,iltalenkki, unille. Kai tossa jossain päikkäreitten jälkeen kerkeisi pari tuntia tehdä töitäkin.. ;)

Loppuun vielä tämän viikon ihmiskokeen saldo. (ihmiskokeeseen ei siis lasketa peruslenkkejä koirien kanssa, mutta lisään tähän kuitenkin juoksulenkit ja salisporttailut) Joogailut on jäänyt kyllä nyt pois..Vaatisi vähän tinkimistä yöunista, ja loppuviikosta olen ollut niin väsynyt, ettei se ole tuntunut houkuttelevalta..
tiistai 27.8.13
yoga 4*aurinkotervehdys ojentajapunnerruksilla
10* miestenpunnerrusta
(aurinkoshotti)
Keskiviikko 28.8.13
yoga 4* aurinkotervehdys ojentajapunnerruksilla
15* miestenpunnerrus
(aurinkoshotti)
Salitreeni 45min
torstai 29.8.13
yoga 4*aurinkotervehdys ojentajapunnerruksilla
17punnerrusta (huom ke tehty salilla rinta+käsitreeni..)
(aurinkoshotti)
Salitreeni 1h
perjantai 30.8
45min juoksulenkki Ullan kanssa (huom jalkapäivä eilen)
20 punnerrusta
Lauantai
50min juoksu Ullan kanssa
22punnerrusta
30min core
30min FLX (liikkuvuus/venyttelypläjäys)
Sunnuntai
1h juoksu Ullan kanssa
ei punnerruksia (illalla luvassa Bodypump ja Balance)
Ps. Miiiiksi, en ottanut mitään mittoja maanantaina- täähän ois paljon kivempaa sillon... ( vastaus omaan kysymykseeni- en halunnut.. hyi..)
pps. Pinterest ei pelitä, en pysty etsimään tähän uusia kuvia.. snif..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti