Käytän aivan liikaa energiaa siihen et kelaan mistä voisin vielä karsia, et paino putois kun voisin senkin ajan käyttää siihen et hyväksysisin itteni näin ja nauttisin. Oisin vaikka vaan ylpee siitä miten pitkälle oon tullu!Jotta se ei unohtuisi, niin josko vähän muistelisin.
Ei siitä oo montaakaan vuotta, kun nukuin aina kun mahdollista niin kevyesti jonnekin kahteen asti. Ai että olin äkänen, kun joku uskals soittaa ja herättää vaikka yhdeltä miut lauantaina! Mikään, ei edes koiran hankinta saanut miuta heräämään öh. normaaliin aikaan- vaikka ennen kymmentä.. Noo, tänään sunnuntaina 2013, heräsin vapaaehtosesti kahdeksalta ja lähdin juoksemaan ihan extempore. Tai se yks aamu, kun kävin ennen aamuvuoroa juoksemassa, olihan se nyt ihan älytön ratkasu, mut tulipahan todistettua itselleni et niinkin voin tehdä. Nykyään, käyn lähes poikkeuksetta urheilemassa siitäkin huolimatta et se tarkottaa yöunista karsimista, ihan vaan siks et töitten jälkeen esim salitreeni on aika väsynyttä.
Muutama vuosi sitten, jouduin miettimään et mistä karsin et energiani riittää kaikkeen pakolliseen. Jos meinasin nähdä ystäviäni, niin otin sitten muun vapaa-ajan aika sohvapainotteisesti. Tänään hengasin perheeni kanssa ja senkin lisäksi, kävin juoksemassa pumpissa ja balancessa. Se että oon väsynyt, on vaan positiviista. Teen sen mitä tahon ja sit vasta mietitään mitä tekisin et energia riittää siihen kaikkeen.. Välil se riittää vähän paremmin ja välil vähän huonommin.. :D
Vihasin aikasemmin ryhmäliikuntatunteja, jos sellaselle joskus päädyin, ni olin ihan takarivissä ja ihan pihalla.. Ainoo mistä oikeesti tykkäsin oli pumppi,johtuen pitkälti siitä et se on tarpeeks simppeliä. En ees antanu mahollisuutta millekää muulle.. Pelkäsin ihan hirveesti et joku nauraa miulle, tai et joku näkee ku mokaan. Nyt kun meen tunnille, vaikka ensimmäistä kertaa ihan vieraalle tunnille- ni pyrin tunkemaan sinne eteen. Oikeestaan siks, et nään jotain ja edes tiiän miten miun pitäs tehä. Enkä muuten oo ytäään kiinnostunut siitä, näkeeks joku miten mokaan. Enkä itekään pidä sitä kovin suurena syntinä jos mokaan, elämässä on vähän suurempiakin asioita.
Juokseminen itessään on jo miulle aina ihan hillitön voitto joka kerta. Se kun ekan kerran juoksin stadikalle puolimaratonin maaliin, ni olihan se nyt huikee saavutus! Siinä kulminoitui niin hienosti se piiiitkä matka mitä siinä vaiheessa oli takana- laihdutus ja elämänmuutos. Suurin juttu mikä tässä onkin muuttunut, on miun asenne. Laiskasta läsöstä tulikin tipu joka ei ihan tosta vaan annakkaan enää periksi, vaan taistelee sen eteen mitä tahtoo. Ärsyynnyyn luovuttamisesta ja siitä et asioita tehään puoliteholla. Se mitä oon liikunnan myötä oppinu, onkin eniten siitä et pystyn mihin vaan mitä tahon jos vaan oon valmis tekee töitä sen etee ja jos pidän ko asiaa oikeesti niin tärkeenä et sen etee kantsii tehä töitä. Prkl. periks ei anneta.
Nyt en muuten enää yhtään jaksa kirjottaa ollenkaa.. No okei, rutistan vielä loppuun selonteon tän viikon urheiluista..
Maanantai; Lepooo
Tiistai: salitreeni. Juoksu salille ennen joogaa ja vielä salilta kotiin. Niin ja se jooga
Keskiviikko: Kipeytymistila- aka yliväsyminen.
Torstai: Kotijooga
Perjantai: juoksu 9km, ja salitreeni
Lauantai:Salitreeni,core ja flx
Sunnuntai: Juoksu 40min, pump ja balance
Vitsi, tää viikkohan näyttää superlöysältä! höh. Paino ei kauheesti oo tainnut viime viikosta tippua, mut vaatteet mahtuu päälle eikä enää kiristä niikun ennen tätä ihmiskokeen aloitusta. Jatketaan siis valittua tietä, mut vähempi stressiä siitä et mitä sen puntarin luvun pitää olla ja enemmän hyvää oloa. Kiitos.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti